Tunnin alitus jäi haaveeksi

Juoksusta jäi käteen ainakin mitali. Hieno mitali onkin.
Tämänpäiväinen kympin juoksu Kannonkoskella Pekan Pyrähdyksessä sujui ja ei sujunut. Ajaksi tuli lopulta 1:01:05, eli salaa haaveilemani tunnin alitus ei onnistunut. En myöskään pystynyt juoksemaan kymppiä nopeammin kuin viime syksynä Finlandia Marathonilla.

Lyhyen alustuksen jälkeen tarkempi kuvaus päivän kulusta. 
Aamiaisella.
Viime päivinä taapero on hieman sairastellut ja nukkunut huonosti. Tänä aamuna hän oli viideltä valmis heräämään, mutta onneksi sain taivuteltua lapsen takaisin unten maille: heräsimme vasta yhdeksän jälkeen. Aamupalaksi tavanomainen leipä-jugurtti-kahvi-mehu-vesi-yhdistelmä, sitten tavarat kasaan ja kohti mummolaa, jonne taapero jäi ei-vastalauseiden kera. Äidistä eroaminen tuntuu aina olevan yhtä kamalaa.
Hiljainen kylätie.
Kun ajelin yksin kohti Kannonkoskea, alkoi kauhistuttaa. En osaa, en jaksa, en uskalla, näytän juostessani oudolta, kaikki muut ovat parempia... Näin tsemppaavia ajatuksia oli pää täynnä.

Matkan varrella oli pakko pysähtyä varmistamaan, että alkaahan kympin juoksu vasta kahdeltatoista eikä tuntia aiemmin. En ollutkaan varmistanut sitä edeltävinä päivinä kuin noin kymmenen kertaa, mutta eihän sitä koskaan tiedä!

Kannonkosken keskustan tuntumassa arvelin, että olen sekoittanut päivät, sillä missään ei näkynyt ristin sielua. Urheilukentän läheisyydessä oli kuitenkin väkeä, joten uskalsin hieman huokaista varsinkin, kun aikaa oli hyvin. Hain kilpailunumeroni, lämmittelin hieman ja yhtäkkiä huomasin, että lähtölaukaukseen oli vain muutama minuutti.
Lähellä lähtöä - ja maalia.
Alku tuntui mukavalta, vaikka jäinkin reippaammista juoksijoista heti jälkeen. Lähdin liikkeelle omaa vauhtiani, ja ensimmäinen kilometri taittui ajassa 5:53. Toinen kilometri sujui aikaan 6:02, eli olin mukavasti tavoitevauhdissani. Ajattelin, että jaksan tätä tahtia hyvin.

Kolmannen, neljännen ja viidennen kilometrin ajat olivat 5:57, 5:44 ja 5:55, eli puoliväliin saakka olin hyvin kiinni tavoitteessani. Puolivälissä otin mukillisen urheilujuomaa ja tuntui, että hyvin sujuu. Juomatauko hidasti hieman menoa, ja kuudennen kilometrin ajaksi tuli 6:11. 
Metsätaivalta.
Kilometrit 7 ja 8 olivatkin sitten vaikeita. Alkoi paleltaa, suun ympärillä tuntui pistelyä ja olo oli voimaton. Välillä oli pakko kävellä, ja kilometriajat painuivat lukemiin 6:16 ja 6:40. Onneksi 7.5 kilometrin kohdalla oli juomapiste, josta sain vettä sisuksiini. Juominen selvästi auttoi, sillä viimeiset kaksi kilometriä sujuivat ajassa 5:44 ja 5:58.
Urheilukenttä toimi tapahtuman pääpaikkana.
Harmittaa jonkin verran, pakko myöntää. En selvästikään osannut varustautua kisaan oikein, sillä en juonut ennen juoksua ollenkaan riittävästi, ja siksi oloni varmaankin kävi niin kurjaksi kesken kaiken. Urheilujuoma puolivälissä ei ollut riittävä vaan seuraksi olisi pitänyt ottaa vettä. Kuvittelin, että noin viidentoista asteen lämpötilassa ei tarvitse kummemmin nesteen tankkaamisesta huolehtia, mutta sää olikin melkoisen hiostava.

Ehkä en myöskään syönyt ennen juoksua riittävästi. Kuvittelin, että normaali aamupala, jonka söin reilut kaksi tuntia ennen lähtöä, antaisi tarpeeksi energiaa.
Kunniakirja mitaleineen.
Olen toki iloinen siitä, että tuota notkahdusta lukuun ottamatta kilometriaikani näyttävät oman mittapuuni mukaan ihan mukavilta. Tietysti aina toivoo, että ne näyttäisivät vielä paremmilta, mutta nyt on tilanne tämä ja sillä siisti.

Pekan Pyrähdys itsessään oli varsin sympaattinen pienen kunnan pieni juoksutapahtuma. Tunnelma oli mukava, ja aion vakavasti harkita osallistumista myös ensi vuonna. Juoksureitti vaikutti alkuun vähän monimutkaiselta mutta toimi kuitenkin hyvin. Reitti sisälsi sekä asfalttia, hiekkatietä että mukavaa metsäosuutta ja oli sopivan tasainen. Ainakin tällaiselle kympin juoksijalle sopi hyvin, että matka muodostui 2.5 kilometrin pätkästä, joka siis juostiin edestakaisin kahteen kertaan.

Hattua nostan niille, jotka kympin kisan alkaessa olivat juosseet maratonia tai 50 kilometrin matkaa jo pari tuntia ja joiden sitkeä uurastus jatkui vielä edelleenkin, kun minä pääsin istahtamaan urheilukentän katsomon reunalle. Puolimaratoonarit lähtivät lyhyempien matkojen juoksijoiden kanssa yhtä aikaa, joten heitäkin jäi Kannonkosken maisemiin taivaltamaan.

Kommentit

  1. Ei muuta kuin uusia kisoja kohti! Aina noista jotain jää käteen (mitali tietysti ainakin :D ) ja ens kerralla tuntee itsensä taas paremmin. :) Hyvinhän tuo lähti liikkeelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti juoksun jälkeen tuntui, että en enää ikinä osallistu mihinkään, mutta äkkiä mieli taas muuttui. :) Alkuun olen kyllä tyytyväinen, loppu meni sitten huonosti.

      Poista
  2. Joka kerrasta oppii jotakin.

    Olen ollut vuoden aikana kerran kympillä ja pari kertaa noin vitosella, ja lähtöpaikka kannattaa valita oikein. Kympillä lähdin aivan liian takaa, jolloin jouduin pussiin ja ohitteluun kului hirveästi energiaa. Itselle sopii hidas alkuvauhti ja kiristys, toisinpäin menevät hengitys ja reidet jumiin. Joku on käskenyt verkata enemmän. Syömisen kanssa on myös hankalaa, sillä jos syö tai juo liikaa, siinäkin on haittansa.
    Hölkkäkokemukset ovat minulla aika vähäisiä, mutta suunnistusstartteja on jopa satoja, joten joka kerralla jotain oppii lisää.
    Lenkkeilyssä olen kokenut ongelman, eli menee pikku kiviä lenkkareihin, suunnistuksessa nastariin sisälle ei pääse ylimääräistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, siihen täytyy luottaa, että aina jotain oppii.
      Syöminen ja juominen on hankalaa. Eilen varoin juomista, koska pelkäsin, että sitten vesi hölskyy mahassa ja tulee kurja olo. Se sitten kostautui.

      Poista
    2. Hölskyminen on ongelma, jota en ole itse onnistunut ratkaisemaan, eli jos juo liikaa hölskyy, ja jos juo liian vähän sippaa eli sopiva määrä on hankala arvioida ja riippuu lämpötilasta ja auringonpaisteesta.

      Poista
    3. Normaalisti lenkillä juoksen ihan hyvin reilun tunnin ilman juotavaa, mutta kilpailutilanne on tietenkin eri, kun syke on tavallista korkeammalla. Lisäksi tuossa juoksussa oli tosi hiostava ilma, vaikka lämpötila ei ollut korkea. Kai näitä asioita oppii huomioimaan, kun kokemusta karttuu.

      Poista
  3. Kiva lukea tällaisesta pienemmästä juoksutapahtumasta! Mulla kun ei yleensä mene kisa-aamuisin oikein mitään alas, niin tankkaan n. tuntia ennen lähtöä usein banaania ja energia/proteiinipatukkaa ja ehkä vielä just ennen lähtöä energiageeliä.

    Onnittelut juoksusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuperäinen suunnitelmani olikin, että olisin syönyt tuntia ennen starttia, mutta kun aamiainen venähti niin myöhäiseksi, menin pelkän aamupalan voimalla. Seuraavalla kerralla toimin järkevämmin.
      Kiitos, Anne!

      Poista
  4. Voi noita taaperoita... Ei ole varmasti helppo lähteä, kun toinen jää taakse huutamaan. Tieto siitä, että huuto loppuu samalla kun äitiä ei enää näy, ei varmastikaan auta asiassa.

    Hyvinhän sulla tuo juoksu meni! Aia on hyvä ja opit itsestäsi ja kympin kisailuista taas lisää. Onnitteluhalaukset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taaperon tunteet ovat kyllä sikäli ennalta arvattavissa, että murheen tietää loppuvan heti äidin hävittyä kulman taakse. Mukavampaa olisi, jos ei tarvitsisi toista itkettää, mutta aikansa kaikkea. :)

      Kiitos rohkaisevasta kommentista ja halauksista!

      Poista
  5. Väliaikasihan näyttävät varsin hyviltä tuota kasikilometrin notkahdusta lukuun ottamatta. Ja rohkeasti vain mukaan kisoihin. Siitä sitä kokemusta kertyy. Jokainen juoksee omalla tasollaan, ja itseään vastaanhan se on tärkeintä kilpailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä tässä täytyy uusia kisoja katsella, kun on pahimman pettymyksen yli päästy. :) Ikävimmältä tuntui se, että en treenistä huolimatta kyennyt parantamaan viimesyksyistä aikaani, mutta olen yrittänyt ajatella asiaa niin, että kyse ei ole kuntoni romahtamisesta vaan tuo notkahdus vaikutti asiaan ratkaisevasti.

      Poista
  6. Juoksusi sujui hyvin. EN tarkalleen tiedä mihin vertaat tätä tulosta, mutta vai kahta samanlaista matkaa voi ajallisesti verrata toisiinsa. On helppoa ja nopeaa juosta koko matka asfaltilla yhtä ja samaa reittiä pitkin. Itselleni tuollainen käännösten tekeminen ei sopisi, vaan se vaikuttaisi kilometrivauhtiin ja hapenottokykyyn. Voit helposti juosta paljon paremman ajan asfaltilla. Usko itseesi. Voit, pystyt ja osaat - ei siinä mitään häviä. Aina ei onnistu, mutta seuraavalla kerralla sitten sujuu paremmin. Hyvin se meni jo nyt! Hiekka- ja metsäosuudet sekä käännökset syövät vauhtia. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marika! En ollenkaan tullut ajatelleeksi reitin merkitystä aikaan, ja aluksi ajattelin, että en ole lainkaan edistynyt viime syksystä. Nyt olen kyllä siitä ajatuksesta sentään päässyt jo ylitse. :)
      En siis vertaa itseäni muihin juoksijoihin vaan pyrin parantamaan omia tuloksiani. Viime syksynä tunnin aikaraja, jonka olen itselleni asettanut, jäi harmittavan lähelle, nyt vielä kauemmas.

      Poista

Lähetä kommentti