Viikon 27 liikkumiset

Maanantaiaamun maisemaa.
Viikko alkoi harvinaislaatuisesti varhain, sillä säntäsin ensimmäiselle lenkilleni maanantaiaamuna ennen puoli seitsemää. Ehkäpä varhainen startti siivittikin varsin hyvään viikkoon, sillä liikuttua tuli lähestulkoon edellisviikon tapaan. Tiistaina tein netistä löytämäni tehokkaan core-treenin jumppapallolla ja uin, mutta muutoin uinti jäikin aika vähäiseksi - jotain tekemistä oli säällä, kun elohopea tippui viikon mittaan peräti kahdeksaan asteeseen.

Viikon sana oli vedot, sillä sekä keskiviikkona että perjantaina lenkkeihin sisältyi reippaita vetoja. Perjantaina halusin herätellä kehoa seuraavan päivän juoksutapahtumaa varten, johon päätin lähteä aika lyhyellä varoitusajalla. Lauantaina olikin sitten vuorossa elämäni toinen Pekan Pyrähdys, josta tarkempaa raporttia täällä.

Tässä viikko kootusti:
  • Maanantaina VK-lenkki 1 tunti 10 minuuttia, 10 km. Verkkaa 10 minuuttia alkuun ja loppuun, 50 minuutin VK-osuus keskisykkeellä 155 ja keskivauhdilla 6:30.
  • Tiistaina core-treeni 30 minuuttia + avovesiuinti 10 minuuttia.
  • Keskiviikkona puolen tunnin PK-lenkki 3.7 km keskisykkeellä 137, pari reipasta vetoa lenkin aikana. Lisäksi liikkuvuusharjoitus 10 minuuttia. 
  • Torstaina lepo.
  • Perjantaina PK1-lenkki 18 minuuttia, 2.3 km, pari reipasta vetoa välissä.
  • Lauantaina juoksutapahtuma, omaan mittariin matkaa kertyi 10.16 km.
  • Sunnuntaina lepo.

Yhteensä juoksua hieman yli 26 kilometriä. Hyvä mutta melko raskas viikko.

Jumppapallo pääsi muuhunkin työhän kuin lapsen leikkeihin.
Kesän kukkaloistoa.

Kommentit